tiistai, 20. maaliskuu 2012

Kennelyskä tuli pirttiin :(

Niinhän siinä sitten kävi, että meni pasmat sekasi ja suunnitelmat kerralla uusiksi. Saimme vieraaksemme tuon viheliäisen ja ennalta
pelätynkin kennelyskän. Kaikkihan tuo on melkein läpi käynyt ja kun paljon harrastetaan niin miksipä me nyt oltaisiin siltä vältytty.

Ensimmäinen yksittäinen yskäisy yskittiin viime viikon keskiviikkona ja seuraavana päivänä olikin sitten tauti täysillä päällä.
Touho yski kuin virtahepo ja tietty oksensi ihanaa paksua limaa ja kaikki syödyt ruoat ulos joka yskäsyllä. Joita siis tuli
tasaisen 15s jaksoissa. Ei mitään puhetta, että oltaisiin omaa pihaa pidemmälle pystytty lenkille lähtemään, niin kauhiaa se kyllä oli.
Yskän puuskan tullessa Touho ryömi kirjaimellisesti pitkin lattiaa ja oksensi, muutenkin oli kuin varjo entisestään -häntä koipien välissä :(

Sitten saimme ihanalta hierojaltamme Johannalta homeopaattisia pillereitä, joilla reenikavereiden koirat oli tuosta kauhiasta taudista
tokkeunneet. Myös Touhon vointi koheni silmissä ensimmäisen pillerin jälkeen ja jo seuraava yö ensimmäisen "lääkkeen" jälkeen
nukuttiin kuin tukit. Voiton puolella ollaan jo, mutta täysin oireetonta päivää vielä odotellaan. Tänään käytiin ensimmäinen
normaalin pituinen (40min) lenkki sitten viime keskiviikon jälkeen ja Tohelo selvis siitä ilman ensimmäistäkään yskäisyä ! :))

Kaikki reenit ja sitä myöten kisatkin on jouduttu perumaan ainakin kahdeksi viikoksi eteenpäin. Toiveissa elää että pääsiäisenä
päästäisiin Pelloon skabaileen, kaikkihan riippuu tieten siitä millä aikataululla tässä tervehyttään. Kaikista ensteks pääasia kuitenkin
on että riiviö toipuu ja siitä ei tingitä! :O)

Tässä nyt ois pari viikkoa sitä niin kuuluisaa vapaa-aikaa, pikkuhiljaa lenkkeilemällä Touhoa "kuntoutetaan" ja sitten joskus kun
se 10 vrk varoaika täyttyy, palaillaan reeni-ympyröihin. Nyt kuulkaa joutais lähteen vaikka minne! Kylään? Leffaan? Shoppaileen?

Mites ois? ;)

Marsu

sunnuntai, 11. maaliskuu 2012

Maalta kaupunkiin...

Viimeiset lomapäivät vietettiin ihanassa säässä, maalaismaisemassa lenkkeillen.
Wilma on ottanut ensisijaiseksi tehtäväkseen Touhon "kouluttamisen". Hienosti sujuu reenihallin katsomossa
mieleen juurtuneet toko-kuviot. Sivu, paikka, seuraa ja luoksetulo. Harjoitukset on lähteneet ryminällä
käyntiin ensi elokuun Pumi Shown näyttelyä varten! ;) Kylläpä vanhukset on pistäneet merkille, että Touhon
kunnioitus näitä lapsosia kohtaan on hiukka suurempaa kuin meitä aikuisia. Lucaksen ja Wilman rinnalla
kävellään ihan melkein vetämättä, mitä nyt silloin tällöin pikkuisen tekee mieli kiskaista ;)

Mahtava loma siis takanapäin, vaikkakin Touho näyttää tehorääkistä palanneelta, niin väsynyt hän on.
Kotimatkalla käytiin hallilla reenaamassa putkille lähetystä,kepeille avokulmasta tuloa,takaa kiertoja ja
paikallaoloa lähtölinjalla. Meni aivan tosi makiasti, joten annettiin hommien olla heti puolen tunnin
harjoittelun perästä. Reenaamassa oli jokunen muukin koira, mutta Touhelo lienee niin väsynyt hiihtolomastaan
ettei paljon korviaan lotkauttanut seuralaisille vaan hienosti keskittyi omaan tekemiseensä, Wau! :O)

Nyt elpataan pari päivää (=touho elpaa kun me ollaan töissä) ja toivutaan lomasta
(=Touho toipuu, kun saa viettää päivisin ihanat 8 tuntia yksin kotona omassa ylhäisessä seurassaan ilman yhtäkään paimennettavaa perheenjäsentä)!

Ensi viikonloppuna olisi elämämme toiset viralliset agility-kilpailut. Vuorossa on kaksi agilityrataa ja hypäri.
Tavoite olisi saada tulos vaikka ensiksi yhdeltä radalta cool Onneksi ehditään harjoittelemaan vielä
kaksi kertaa ennen suurta koitosta, jännää! surprise

keskiviikko, 7. maaliskuu 2012

Luottamuspula? No ei kai?!

Touhon ja muksujen kans siis otettiin ja hurautettiin reeneihin niinkuin aikomus oli! cool

Alkuun muisteltiin vähän keppejä ja keinua -hienostihan se meni! ;) Sanni oli värkänny mukavan ja meikäläiselle aika vaativankin
radan. Harjoiteltiin erinlaisia ohjaustekniikoita 18 esteen radalla ja oon entistä vakuuttuneempi siitä, että Touhosta tulee vielä
huippu agiliitelijä kunhan minä osaan heilutella käsiä oikiassa järjestyksessä! ;)

Moni juttu menis kuulemma oikein mallikkaasti, jos minä vain luottaisin Touhoon enkä saattelis ja varmistelis häntä joka esteelle.
Esimerkkinä kepit - en voi vaan uskoa että siellä se luikertelee tulemaan vaikka en kumarassa käsi ojossa vahtaakkaan koko aikaa! :D

Lopputunnista harjoiteltiin paikallaan oloa radalle lähdössä. Onhan se vaikiaa, adhd-tapaus kun on kyseessä. Tuli mieleen peli
mitä leikittiin lapsena (=peili) minä kävelen edelle > katson Touhoa > paikallaan kuin tatti! > jatkan matkaa > katson Touhoa
>paikallaan kuin tatti vieläkin, mutta joka kerta lähempänä ensimmäistä estettä! Hahhahhaa, on se vaan niin lystikäs tappaus että
varmaan hihittelis ääneen mun kustannuksella jos ossais! XD

No tämäkin kohta reenistä tuotti sitten lopulta tulosta ja paikallaan olo muutaman harjoituskerran jälkeen sujui oikein mallikkaasti! Tässäpä taas yksi haaste jota harjoitella niillä ylimääräisillä vapaaharjoitusvuoroilla joskus kun ehtis ;)

Wilman kommentti kotimatkalla oli, että Touhohan menee jo tosi hyvin -ei haukukkaan! :D Totta puhuu hän, Touhosta on tullut iso poika jo ja hän ymmärtää että karavaani kulkee ilman ainaista rähjäämistäkin ;) Uskokaa tai älkää, mutta nykyään hän odottelee reeni vuoroaan sangen tyytyväisenä ja hiljaa häkissä.

Kivat oli jälleen reenit, kannatti hilautua maalaisten paikalle! :O)

Ps. Toinen blogikirjoitus tänä vuonna, tässä kuussa ja peräti peräkkäisinä päivinä?! Ai niin, määhän oon lomalla! Jos ottais villin tavoitteen joka sisältäis yhden kirjoituksen per kuukausi..hmm.. jätetään hautumaan :P

Marsu&Touho-Petteri

tiistai, 6. maaliskuu 2012

Huhuu! Täällä taas, pitkästä aikaa! :O)

Mitäköhän sitä nyt käyttäisi tekosyynä tässä kirjoittelutauossa? Lämmintä? Kuumaa? Pakkasta? No jos pysytään tottuuvessa ja sanotaan jotta että onpa ollunna niin helekkarin kiirettä, että eipä oo palijo käyny mielessä että blogia päivittelis! :DTai väärin, mielessä on kyllä käynyt mutta toteutus on sitten eri juttusa! surprise

No niin, muutamalla sanalla menneestä ja sitten tähän päivään eiksje!

Touhon kanssa ollaan oltu tooosi aktiivisia ja aikaansaapia. On aksailtu ja tokoiltu koko syksy ja talvi säännöllisesti kolme
kertaa viikossa. Nyt kun Ouluun avattiin uusi koirauimala, uintiharrastuskin sai lisäpontta vaikka Oulujärvi onkin jäässä ;)
Pari kertaa ollaan uimassa käyty ja toinen kerta meni jo ilman liivejä ja uittajaa. Touho nauttii kyllä siitä hommasta
täysin siemauksin, niinkuin kaikesta muustakin mitä tekkee täysillä! :)

Virallisissa aksa-skaboissa startattiin eka kerran viime viikonloppuna. Hylsyllähän se tietty kuulu aloittaa, mutta fiilis
mikä tästä jäi oli loistava! Touho oli aivan huippu, meikämanne vaan tuli hieman jälkijunassa muutaman ohjausvirheen vuoksi.
Ens kerralla, joka muuten on jo parin viikon päästä -paremmin!

Juu tuntuma on edelleen niinkuin olen aina ounastellutkin, että kisailu vie meidät mennessään. Seuraavat ja sitä seuraavat
skabat on jo hyvinkin tähtäimessä! Mikäs siinä harrastaessa, kun on niinkin kiva kaveri kuin Touho! <3

Tällähetkellä ollaan hiihtoloman vietossa landella. Lande on paikka, jota mökiksikkin kutsutaan! :) Täällä keskellä ei mittään se sielu leppää! Pari kunnon lenkkiä päivässä, keskellä mettää, eikä missään näy ristin sieluakkaan. Siinä on kuulkaa sitä jottain!

Ja Touho nauttii, se on vaan vähän semmonen tappaus että ei malta rauhottua ollenkaan kun ei saa olla yksin. Se ihan selkeesti tarvis sen oman kaheksan tuntisen, jonka elpata. Nyt kun ollaan täällä koko porukka, niin eihän se malta millään asettua vaan
touhuaa, häseltää ja kantaa luita ja mitä lie ötököitä silimät ristissä vaikka on ihan poikki! Eli ei mee ihan yksyhteen
meidän pumilla tuo lenkkeilyn määrä suhteessa energiatasoon, tai sitten sillä lenkkeilyllä on energiatasoa nostava vaikutus. En tiiä.
Tuo koiru on niin monella tappaa erikoinen tappaus, etten ollenkaan yllättyisi vaikka sen akut vaan lataantuisi joka juoksuaskeleesta! ;)

Huomenna ajellaan kyllä reeneileen - ettei aivan vallan maalaistuta tänne! ;)

Marsu&Touho

tiistai, 12. heinäkuu 2011

Marsu on höyrähtänyt - Touhosta! <3

Ohhoh, onpas aika vierähtänyt viimeisestä päivityksestä. No, lyhyestä virsi kaunis. Ensin oli monta viikkoa
sikamaiset helteet ja nyt sitten palattiin tänään maan pinnalle vajaa +20 mittarissa. Tästähän voisi siis päätellä ettei Marsun kynä luista helteillä?! Eiei, kyllä sen pittää olla alle kakskyt ja mieluummin vesisaje että joutaa blogia kirijottaa! ;)

No meidän menoahan tuo ei haittaa ollenkaan, oikeastaan jo välillä oon toivonutkin ilmojen hieman viilenevän - edes hetkeksi ;)

<3 Oulujärvi <3

Palataas hieman ajassa taaksepäin. Käytiin siis Haukiputaan ryhmiksessä moikkaan Napoksen pumituksia ja kivaa oli.
Eila ja toinen täti trimmasi Touhon ja kappas vaan, sieltä karvakasan alta paljastui..niin siis PUMI! :o)

Huonoja "uutisiakin" saatiin: Touho ei purentavirheensä vuoksi tule koskaan menestymään näyttely -rintamalla :(
Se oli harmin paikka, koska minä purentavirheestä tietoisena olin kuitenkin elätellyt toiveita siitä, etteivät
hampaat miestä pahentaisi ;) No, jos olisin lukenut pumin rotumääritelmän tarkemmin, olisin huomannut sen olevan
ehdoton hylky näytelmissä.

Tästä tiedosta on nyt kuitenkin parin päivän sulattelun jälkeen toivuttu ja taas mennään pumimaisella asenteella
kohti uusia haasteita ;)

-Tää kuva on jotenki niin mainio, vaikka onkin tärähtänyt, että oli pakko laittaa :) -

Paljon on tavoitteita ja haaveita muissakin lajeissa, ja pitkälle on mahdollista päästä ilman näyttely -tulostakin! :)) Jonkinlainen haaste kenties sekin, että aijotaan osallistua Oulun näytelmiin kumpanakin päivänä rinta rottingilla, vaikka ei nyt tekareita tähän hätään saatukkaan ;) Täytyy kuitenkin tarkentaa, että osallistuminen johtuu ainoastaan siitä, että osallistumismaksuja ei palauteta. Ei olis siis ehkä mun huumori muuten riittäny tuohon hommaan ;) Käyväänpä vielä torstain mätsäreissä harjoittelemassakin ennen viikonlopun koitoksia!

Ollaan me sen verran tosissaan kuitenkin Tohelon kanssa näytelmiin lähössä, että seisomista ja pöyvällä oloa on harjoiteltu
tässä monta viikkoa ihan urakalla. Kappas se jopa näyttää tuottavan tulosta :D Juhannuksen jälkeen käytiin Naposlaisten
kanssa näyttely-reeneissä Ii:n Kärkkäisen parkkipaikalla. Oli tuomarit ja kaikki - todella antoisa kokemus! :)

Näyttely -hommeleiden keskellä ollaan reenattu ihan normaalisti agilityä ja saimmepa vihdoin ensi kosketukset myös jäljestykseen.

Viime viikon lauantaina oli ensimmäiset jälki -reenit ja voihan kiesus että se (kin) laji vei meidät mennessään ihan
kerta heitolla! Siellä me ukkosessa harjoiteltiin ja ei ois pois malttanu lähteä :D Jotain innostuksestamme kertonee
sekin, että tänään oli pakko lähteä jälki -mettään vaikka vettä satoi vaakatasossa XD Siis aivan mahtava juttu, että
löyty tuommonen uus homma, joka ei ees maksa mittään (No tietenki piti heti käyvä ostaan uusia vihreitä pakasterasioita
rasia -jälkeä varten, mutta niitä ei lasketa ;)).

Tein siis Touholle kaksi jälkeä. Toisen lyhyemmän (ehkä vajaa 10m.) ja toisen noin 20m. Touho ajo jälen muutamassa sekunnissa ja minä aivan pölijänä tennarit vettä valuen katon että "jaa, tässäkö tämä nyt oli sitte" :D Voiko tosiaan olla, että
vasta toinen virallinen oikea reeni takana ja nyt pitäis tehdä jo noin paljon pidempää jälkeä, vai oijonkohan itse
jossain kohtaa "mutkat suoriksi" ??! Hassua, toisaalta tuo meijän riiviö on kyllä niin yllätyksiä täynnä, että en ollenkaan yllättyis, vaikka se olis jo näin lyhyessä ajassa bonjannu tuon homman..? :)

No näiden hörhöilyjen lisäksi ollaan myös otettu toko-asiat lähempään tarkasteluun. Kattelin alokas -luokan liikkeet
läpi ja annoin itselleni aikaa tämän vuoden loppuun suoriutua liikkeistä kokeeseen. Periaatteessa Touho osaa kyllä jo
ne kaikki, mutta paaaaljon hiomista kaipaa vielä! Hiominen on siis aloitettu ja tänään muunmuassa reenattiin seuraamista,
seisomista ja kävelystä maahan menoa.Tähän reeniin toi oman tunnelmansa se edelleen jatkunut kaatosade :D Noutamista
ollaan harjoiteltu myös hienoin tuloksin sisätiloissa vaikkei se vielä alokas -luokassa tarvittava taito olekkaan.

Kovaan kuriin ollaan otettu hihnassa vetäminen. Lujaan on pinttynyt tämä tapa ja hermot on väliin melko koetuksella, mutta periksi ei anneta. Saas nähä kauanko aikaa se ottaa, toiveissa on hyvä elää, koska huomattavaa edistystä on jo tapahtunut. Kyllä tää kuulkaa tästä soljuu omalla painollaan! :D

Sitten, mua on niin nolottanut kun Touhon kanssa värkätään yhtä sun toista, mutta tassun nostamista sille ei ole opetettu..
Kun kaikkihan olettaa, että jokainen koira osaa tämän alkeellisimman tempun (minä mukaan lukien) ja Touho on vaan töllistelly hoomoilasena kun joku vieras on pyytänyt sitä antamaan tassua :D

Että nyt siis kuulijoille tiedoksi, että sekin homma on nyt hoidossa XD

Tällä päivämäärällä, Fifikus Taltos nostaa komeasti tassua myös meidän perheen junioreille. Huhhuh ;)

Hyvää yötä! :O)